torstai 26. toukokuuta 2016

Fitness mama


Sosionomin esivalintakokeesta en päässyt eteenpäin. Nyt tällä viikolla käyty kahdella paikkakunnalla tradenomin kokeissa. Eniten tahtoisin päästä Kajaaniin. 1.7 selviää pääsinkö kumpaankaan. 
Mutta nyt pääaiheeseen eli laihdutus. Yli vuoden olen koittanut laihduttaa mutta aina sorrun herkkuihin ja inspistä ei ole ollut. Eilen söin omar munkin joka oli pahaa näin btw. Tuli mulle fiilis että oon todellakin lihava. Hengittäminen on vaikeaa välillä ja muutenkin ärsyttää kun vaatteet mitä ennen mahtui ei enää mene tai kaupassa on ihania vaatteita mutta ei ne mulle mene ja ne jotka menis on jotain vanhemman naisen vaatteita ja en halua sellasia pitää. En väitä ettäkö rumia olisi joillekin sopii päälle mutta mulle ei. 
Tänään tein siis ekan kotitreenin ohjeilla. Jee hyvä minä. Kierroksia oli kolme.  Toisin sanoen 45min treeni ja 15min venyttely. Ja 2 krt/vk niin pitäisi olla kunnossa ainakin näin jumppaohjaaja neuvoi. Tää piti aloittaa jo toukokuun alussa mutta enhän minä jaksanu.
Mun llaihdutus on ollu fiilispohjalta jojoilua. Halu on kova laihtua. 
Tavoite paino 50-55kg ja painan nyt 73,9kg. Joten pudotettavaa löytyy. Herkkuttelu laitetaan 1krt/kk. Ja sopiva laihdutus on 0,5-1kg/vk. Ja kerran viikossa samoihin aikoihin viikkopunnitus.
Katotaan mitä tästä tulee. Uudet juoksutreenikengät on ostettu vanhojen lenkkareiden tilalle. Treenitoppi ja housut myös löytyy ja muutama uusi vaate kesäksi tämän ison koon takia.
Miten oikein paisuinkaan XS koosta Largeen? Olen kärsinyt anoreksiasta ja painoin tuolloin 37kg. Normaali painoni oli 45kg. Ennen raskautta painoin 46-47kg. Synnytyksen jälkeen 59kg. Ja no liikkumattomuus ja herkut ja jatkuva syöminen vaikka ei ollut nälkä ajoi mut tähän. En tiedä vaikuttaako masennuslääke tähän tai kierukka?
Aion laihduttaa vuoden loppuun mennessä toivottavasti
Nyt suihkuun ja rustaamaan kalenteriin kaikki punnituspäivät ja treenipäivät.